Keppihevosharrastuksen “vaarat”
Tosi usein keppihevosharrastuksesta oletetaan, että harrastajat vain hyppelevät pikku esteitä mahdollisimman nopeasti. Tämä varmasti käy lähes jokaisen, joka ei tätä lajia harrasta, mielessä. Ja ne jotka tästä jotain tietää, saattavat kuvitella, että yritetään hyppiä mahdollisimman korkeita esteitä.
Kun itse vuonna 2016 aloitin tämän harrastuksena, minun(kin) mielessä oli, että esteratsastus on “ainoa oikea”. Hypin paljon. Huonoilla alustoilla, vain vasemmalla jalalla ponnistaen, kiinteitä maastoesteitä, polvikipuisena (koska olin hyppinyt toispuoleisesti) jne. Lähes kaikki “treenit” olivat esteratsastusta ja ajattelin, että kouluratsastus on aika tylsää. No toki pikku hiljaa rupesin ymmärtämään, että olosuhteisiin ja tekniikkaan pitäisi keskittyä. Hyvä vaan.
Palataan vuoteen 2020. Palasin juuri tähän harrastukseen keppihevosista johtumattoman tapaturman jälkeen. Olen kärsinyt monta kuukautta polvikivuista ym. olen myös miettinyt kuinka vaarallista alun harrastamiseni oli.
Jos olen tosiaankin huonolla tekniikalla ja huonoisssa oloissa hyppinyt ilman mitään oheistreenejä. Nykyään kouluratsastus ja länkkä on mun lajit. Nyt myös osaan palata mun “sairaslomalta” RAUHASSA. En pidä mitään kiirettä gp-ratojen ratsastamisen aloittamiseen ja muutenkin olen varovsisempi.
Päätin myös viikko sitten, että esteratsastus rupeaa olemaan mun osalta tässä. Varmaan joskus hyppään huvikseni muutamia pikkuesteitä (alle 50 cm) ja ehkä sitä joku päivä hyppään kisoissa 50-60cm luokan. Mutta pääosin keskityn näihin mulle kivempiin lajeihin.
Ja kyllähän kouluratsastuskin rasittaa jalkoja ja keho hyvin paljon, etenkin jos ei huoehdi lämmittelystä, venyttelystä ja esim. lihaskunnosta. Tai jos ratsastaa kivuissa tai kipeänä.
Tästä tekstistä saattoi tulla hieman epäselkeä. Pahoittelut siitä. Mutta koko jutun pääpointti oli, että tee mistä tykkäät ja mene aina terveys edellä. Kiva jos luit tänne asti!
Mitä olitte mieltä tästä tekstistä. Haluatteko lisää?
yt, Nekku
